Kelan numerot puhelinpakettiin kuuluviksi

On kohtuutonta, että valmiiksi jo huonossa taloudellisessa jamassa olevat ihmiset joutuvat vielä lisäksi maksamaan extraa siitä, että joutuvat soittamaan Kelaan tai TE-toimistoon. Tämä kaipaisi ehdottomasti muutosta, ehkä jopa lakialoitetta.

Kun joudut soittamaan Kelaan tai TE-toimistoon, on numerot 020- alkuisia tai 0295- alkuisia ja se taas tarkoittaa sitä, että nuo numerot eivät useimmilla operaattoreilla kuulu puhelinpaketteihin, vaan soittaessasi kyseisiin numeroihin, maksat puhelinpaketin päälle normaalin matkapuhelinmaksun.

Tänä päivänä suurimmalla osalla ihmisistä on puhelinpaketit, koska se tekee soittamisesta edullisemman ja tietää tarkkaan, paljonko puhelinlasku kuukaudessa on. Tämä helpottaa myös sellaisten ihmisten talouden hallintaa, joilla rahasta on tiukkaa.

Nyt kun sitten henkilö on jäänyt vaikka työttömäksi, rahavarat niukoilla ja pitäisi selvittää, kuinka pitkään hänen asiansa käsittelyssä nyt menee tai on jotain muuta asiaa TE-toimistoon tai Kelaan, joutuu hän puhelinpakettinsa maksun lisäksi maksamaan vielä extraa ja pahimmassa tapauksessa sitä ei ole siihen kuukauden menoihin laskettu. Tiukassa paikassa se pari euroakin, joka saattaa tunnin jonotusaikoineen tulla, on paljon rahaa.

Lähtökohtaisesti ajateltuna, miettien, mihin nämä palvelut on tarkoitettu, pitäisi Kelan ja TE-toimiston puhelinnumerot olla maksuttomia. Jos niiden maksuttomuutta ei voida järjestää, tulisi ne ainakin sisältyä puhelinpaketteihin eikä olla irrallisia. Jos Kelan numero alkaisi esimerkiksi 09-alkuisena, kuuluisi se puhelinpakettiin, mutta koska se on yritysnumerona, se ei kuulu.

Ylipäätänsä yritysnumerot olisi syytä siirtää sellaisiksi, jotka kuuluvat puhelinpakettiin eivätkä ole erikseen laskutettavia. Tämä on mielestäni asia, jota olisi hallituksenkin syytä pohtia ja miettiä, auttaisiko lain muutos asiaan.

Emme saa kyykyttää vähävaraisia yhtään enempää!

Joni Hildén

kuntavaaliehdokas

SDP

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*